Naantalin kaupunki on käsitellyt valtuustoaloitteen, jossa esitettiin etsivän vanhustyön laajentamista kaupungissa. Kaupunginhallitus on päättänyt, että kaupunki edistää aloitteen tavoitteita yhteistyön ja verkostotyön avulla.
Keskeisenä tavoitteena on tavoittaa ikääntyneet, jotka jäävät palveluiden katveeseen tai asuvat yksin kotonaan. Kaupunki pyrkii tiivistämään yhteistyötä Varsinais-Suomen hyvinvointialueen Varhan kanssa, jotta mahdolliset huoli-ilmoitukset ikäihmisten tilanteesta saavuttaisivat sote-viranomaiset nopeammin. Kaupunki esittää Varhalle, että ikääntyneiden sosiaalipalveluista osoitetaan selkeä yhdyspinta tai yhdyshenkilö Naantalin alueelle.
Kaupunki aikoo hyödyntää olemassa olevia matalan kynnyksen asiointipisteitä, kuten kirjastoja ja liikuntatoimea, ikäihmisten ohjaamisessa. Lisäksi kaupunki jatkaa yhteistyötä paikallisten järjestöjen ja Naantalin seurakunnan kanssa ikääntyneiden hyvinvoinnin ja yhteisöllisyyden edistämiseksi. Hyvinvointikoordinaattori Marika Lineri johtaa järjestöjen ja seurakunnan välistä vuoropuhelua.
Koska sote-palvelujen viranomaisvastuu kuuluu hyvinvointialueelle, kaupunki ei osoita uutta määrärahaa uusiin viranomaisvirkoihin, vaan toteuttaa toimenpiteet nykyisten hyvinvoinnin edistämisen määrärahojen ja resurssien puitteissa. Kaupunki selvittää myös mahdollisuuksia hakea ulkopuolista hankerahoitusta, kuten EU:n ESR+ -rahastosta, yhteisten hankkeiden toteuttamiseksi.