Valtuutettu Martti Jaanto ja 19 muun valtuutetun allekirjoittama valtuustoaloite on merkitty vastaanotetuksi. Aloitteessa esitetään, että Naantalin kaupunki antaisi vesiosuuskunnille selkeän periaatteellisen vahvistuksen siitä, että Rymättylän ja Merimaskun alueella toimivien vesiosuuskuntien on mahdollista liittyä Naantalin vesihuoltojärjestelmään, mikäli ne täyttävät liittymiselle asetetut tekniset, taloudelliset ja muut ehdot.
Rymättylän ja Merimaskun alueella toimii seitsemän vesiosuuskuntaa, joiden piirissä on noin 1 000 asukasta. Näiden vesiosuuskuntien kautta on yhteensä 486 vesiliittymää ja 415 jätevesiliittymää. Vesiosuuskuntien toiminta perustuu pitkälti osakkaiden omaan aktiivisuuteen ja vapaaehtoiseen hallintotyöhön, mikä muodostaa erityisesti pienille vesiosuuskunnille kasvavan haasteen verkostojen ylläpidossa, saneerauksissa ja investoinneissa.
Aloitteen tavoitteena on luoda selkeä ja ennakoitava etenemismalli, jolla turvataan vesihuollon toimintavarmuus, ammattimainen ylläpito sekä riittävä investointikyky. Lisäksi keskitetyn vesihuollon kehittämisellä pyritään edistämään haja-asutusalueiden jätevesien asianmukaista käsittelyä ja turvaamaan saariston vesien tilaa.
Kaupunginhallitus on päättänyt, että valtuustoaloite lähetetään teknisten palveluiden valmisteltavaksi. Vastuuvalmistelijaksi on nimetty tekninen johtaja Reima Ojala, ja aloitteen käsittelyprosessi saa kestää korkeintaan vuoden.